Synnytyskertomus

Menin äidillä käymään rv 38 eri paikkakunnalla. Mies sanoi, että "älä ala sitten siellä synnyttää." 

Yhden yön olin siinä siskolla ja alkoi hankala olo yöllä. Tuntui kuin olisi pitänyt saada röyhtäistä vaan se ei millään tullut. Menin pöntön äärelle koittamaan röyhtäistä, koska tuntui samalla et oksu tulee. Noo se oksu sieltä sitten tuli ja tulikin rajuna kummastakin päästä..

Jonki aikaa siinä koitin olla herättämättä siskoa, mutta sitten oli jo pakko käskeä soittaa ambulanssi.

 Lanssi saapui. Laittoivat tipan ja lähdettiin kohti Oulaskangasta. Välillä  tunsin pieniä supistuksia.

Sairaalassa olin jokusen tunnin tipassa. Mies saapui hädissään sairaalakassin kanssa, luuli synnytyksen alkavan, ihana.

Pääsin kotiin lepäämään ja suihkussakin jaksoin käydä. Rv 38+6 yöllä 12 jälkeen pyörin kyljeltä kyljelle menkkamaisten jomotusten takia. Sitten tunsin lorahduksen. Vihertävää lapsivettä.

Soitin synnytysosastolle ja sieltä käskivät olla kotona niin kauan, kun kivut alkavat olemaan sietämättömät. Mies lähti töihin.
 Siinä minä latasin kännykkään supistusten väli laskurin ja istuin pöntöllä kivuissani ja sängyllä poikittain maaten. Välillä koitin tarkistaa, että kaikki on mukana. Siskoni oli meillä tuona yönä onneksi. Ja hänestä oli suuri apu. Lähdettiin puoli 6 aikaan ajamaan synnärille.

Lapsivedet meni kunnolla siinä sairaalan parkkipaikalla klo 6:50. Kamala tunne oli odottaa siinä oven ulkopuolella kovissa kivuissa, kun joku tulee avaamaan. 

Pääsin käyrille semmoiseen pikkuhuoneeseen. Kohdunsuu auki väljästi kahdelle sormelle.
Epäilen, että edellisen yön "tyhjentäminen" ennakoi synnytystä.

Ei mitää kaunista katseltavaa. ↑

Mieheni saapui ja siirryimme salin puolelle. Supistukset olivat aika kovia.  Klo 09:17 hengitin ilokaasua, joka lähinnä auttoi vain oikeanlaiseen hengitykseen. Alaselällä oli lämpöpussi ja istuin jumppapallolla. Se auttoi aika hyvin. 

Kipua, kipua, kipua.. 

Klo 09:18 sain ensimmäisen epiduraaliannoksen. Anestesialääkäri oli vähän kummallinen. Tokaisi siinä kun tuli, että "täällä haisee ihan koiranhengitys." Johtui ilokaasun hengittelystä.. Ei naurattanut siinä vaiheessa. Piikki ei tuntunut missään vaikka toista olen kuullut. Oli niin ihana tunne kun kivut lähti hetkeksi pois. 

Klo 11:40 8cm auki. Kivut alkoivat taas voimistumaan. Sain epiduraaliboluksen klo 11:50.

Klo 13 alkoi tulemaan ponnistamisen tarve. Kauhea paine.Tarkistettiin kohdunsuu ja 9cm auki. Sain alkaa ponnistelemaan kyljellään ylempi jalka kohotettuna passiivisesti. Oli muuten hankalaa..

Klo 13.20 siirryin synnytyssängylle. Aluksi oli hankala kohdistaa ponnistus oikein ja supistuksia en kunnolla tiennyt epiduraalin takia. En tuntenut kipua missään vaiheessa. Vain semmoista kiristystä. 

Voimat meinasi loppua. Mies oli toisella puolella pitämässä jalasta ja toinen kätilö toista. Sisko oli kätilön puolella ruutaamassa vettä suuhuni ponnistusten välissä. 

17.6.2016 Klo 14:15 rakas poikamme rääkäisi ensimmäisen kerran. Onni valtasi huoneen.

Minulta ei tarvittu ommella mitään! Onnekas. 

2870g & 46cm täyttä rakkautta.

Tuore isä sai leikata napanuoran.

Semmoinen tarina :)

Elmi

Meidän tarinan uusi alku

Heippa! 

Elikkäs.. Olemme avopuolison kanssa  olleet yhdessä 2010 syksystä ja kihlat 2014 huhtikuussa.

Aloimme  haaveilemaan pienestä tuhisevasta nyytistä toukokuussa 2014. (Tai minä olin haaveillut jo pitkän aikaa  ja tuolloin päätettiin aloittaa yrittämään.)

Söin minipillereitä yläasteelta asti 2007, välillä taukoja pitäen.. Lopetin ne lopullisesti 2013 mielialamuutosten vuoksi.

Oli ihana aluksi, kun mielessä oli vain, että kohta mun mahassa on pikkuinen.

Aikaa kului ja kului.. Monet negatestit tehty ja itkut itketty, kun vauvaa ei kuulunut. Aloin tikuttaa ovulaatitoita ja niihin  en ikinä saanut kunnon ovisplussaa. Rupesin miettimään, oliko ehkäsypillerit aiheuttanu jotain ongelmaa..

Vuosi oli kulunut, niin saimme ajan ehkäisneuvolaan. Sieltä neuvottiin ensin miehen menevän tutkituttamaan siittiönsä. Ne olivat kunnossa. 

Aloin tietenki panikoimaan, kun tajusin olevani se "viallinen" ja naisella se on aina niin hankalaa ja monimutkaista.. 

Menin itse tutkimuksiin. Aloittivat tutkimalla kohdun. Ei näkynyt niin sanotun ovulaation aikaan kypsiä munasoluja. Siitä alkoikin ramppaus verikokeissa ja ultrissa.

Verikokeissa paljastui, ettei hormonitaso nouse tarpeeksi korkealle saavuttaakseen ovulaatiota.

Sain lopulta Clomifen pillerit kypsyttämään ja irrottamaan munasolun.. Riskinä tietty,että niitä irtoaa enemmänkin (monisiköraskaus). 

Kävin verikokeissa ja hormoonitasot olivat alkaneet nousuun. 1. ja 2. kierto meni "hukkaan", mutta 3. kerta todensanoo. Tikutin ovuaatiota joka päivä oletetun ajankohdan aikaan. Sainkin kunnon punaiset viivat ovistestiin ja illalla olikin jo niin kipeä alamaha, että jouduin buranaa kipuun syömään.

Ovulaatio oli tapahtunut. 

Neuvolasta soitettiin 16.10.2015 ja kerrottiin hormoonitasojen olevan sen verran korkeat, että mahdollinen raskaus on alkanut. Olin ihan sanaton. Neuvolatäti kehotti tekemään raskaustestin vasta viikon päästä vaan olin malttamaton ja tein jo seuraavana aamuna. 

Tein clearblue testin ja siihen piirtyi kaksi sinistä viivaa.  Heti perään tein digitestin ja siinä luki pregnant. ♥

Voi sitä onnen määrää! Mies oli vielä nukkumassa ja menin testien kanssa herättämään. Kuvasin reaktion. Huomasin miten silmät suurenivat ja vettyivät. Sanoi lopulta "tulihan se sieltä".

Siitä alkoi meidän pienen perheen matka.

 Elmi